Avainsana: kaavoitus
-
Takon tehdas lopettaa – haaste ja mahdollisuus
Tampereen keskustan sykkeessä sijaitseva Takon tehdas on ollut pitkään osa kaupunkimme identiteettiä. Jo pitkään on esitetty arvioita, että tehdas tulee lopettamaan toimintansa. Se, että lopettaminen tapahtui juuri nyt, oli kuitenkin yllätys. Uutinen koskettaa monia – ei vain niitä, jotka menettävät työpaikkansa, vaan myös meitä kaikkia, jotka olemme mieltyneet Tammerkosken maisemaan ja kaupungin teolliseen perintöön. Eilen…
-
Pientalotontteja kaupunkirakenteen sisälle
Tampereen tulee mielestäni vastata kasvavaan kohtuuhintaisten pientaloasumisen kysyntään nykyistä paremmin. Näen, että uusille omakotitaloille tulisi Tampereella aktiivisesti etsiä paikkoja myös jo olemassa olevan yhdyskuntarakenteen sisältä alueilla, joiden luonne sallii tiivistämisen. Tätä tukee Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekartan linjaus, jonka mukaan kaavoitusta keskitetään jatkossa keskustaan, aluekeskuksiin ja joukkoliikenteen pääreittien varrelle. Lisärakentaminen palvelee parhaimmillaan alueella jo olevaa asutusta.…
-
Kaupunkisuunnittelussa tarvitaan tamperelaisten näkemyksiä – Ikurilaiset kaipaavat pandojaan
Kirjoitin Tamperelaisen mielipideosastolla 26.2.2021 siitä, että tamperelaisten tulisi nykyistä aktiivisemmin ottaa osaa kaupunkisuunnitteluun. Samalla olen sitä mieltä, että kaupungin tulisi tehdä vaikuttaminen nykyistä helpommaksi ja kuunnella kaupunkilaisten mielipiteitä herkällä korvalla. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki toiveet tulisi toteuttaa, mutta kaikilla tulisi olla mahdollisuus kertoa mielipiteensä helposti, onhan tämä meidän kaikkien yhteinen kaupunki. Idea mielipidekirjoitukseen…