Mirja Salmijärvi (vanha etusivu)

Tervetuloa ehdokassivulleni! Olen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu. Olen ehdolla kuntavaaleissa, koska haluan että Tampereesta kehittyy ilmastoystävällinen kaupunki, jossa kaikenikäisten on hyvä olla. Valtuustossa olen tehnyt ja haluaisin jatkaa työtä erityisesti ympäristön sekä lapsiperheiden hyväksi.

Mielestäni ympäristönäkökulma tulee huomioida Tampereella kaikessa päätöksenteossa: kaupunki- ja liikennesuunnittelussa, rakentamisessa, energiantuotannossa ja hankinnoissa. Se tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että palvelut ovat lähellä, lasten on turvallista kulkea kouluun, ja että lähiluonnosta pidetään huolta.

Lapsiperheiden asemaa pitää parantaa Tampereella. Lapsiperhepalveluissa painotuksen tulee olla nykyistä voimakkaammin perheiden jaksamisen tukemisessa ja ongelmien ennaltaehkäisyssä. Pulmatilanteissa apua tulee saada nopeasti, jotta ongelmat eivät pääse kärjistymään. Pidän erittäin tärkeänä myös sitä, että varhaiskasvatuspaikan saa kodin läheltä oikea-aikaisesti, ja että henkilöstömitoituksia noudatetaan.

Kaupunkisuunnittelussa on mielestäni otettava entistä painokkaammin huomioon suunnitelmien ilmastovaikutukset sekä vaikutukset lapsiin ja vanhuksiin. Kaupungin on oltava terveellinen, turvallinen ja viihtyisä kaikille. Tamperetta on kehitettävä siten, että täällä on entistä parempi asua, opiskella, työskennellä, yrittää, harrastaa ja liikkua. Alueiden eriarvoistumista tulee ehkäistä.

Pyrin perustamaan päätökseni tutkittuun tietoon, en mutuun tai fiilikseen. Olen valmis haastamaan omaa ajatteluani ja pyrin katsomaan asioita myös muista kuin omasta näkökulmastani. Näkemykseni mukaan nämä ovat tärkeitä taitoja politiikassa. Uskon, että myös uteliaisuus, innostuneisuus ja kyky yhteistyöhön ovat valtteja, joiden avulla pystyn viemään asioita eteenpäin.

Lue lisää ajatuksistani blogista ja ota yhteyttä!