Avainsana: Ilmastonmuutos
-
Monikriisinhallinnan vahvistaminen Tampereella
Päätöksenteon tulisi mielestäni perustua tutkittuun tietoon. Tämä tarkoittaa tiedeyhteisön näkemyksien huomioimista päätöksenteossa, perusteltuja vaikutuksenarviointeja sekä uusimman tiedon hyödyntämistä. Jätin 17.2.2025 valtuutettu Milka Hanhelan kanssa aloitteen monikriisinhallinnan vahvistamisesta. Idea aloitteeseen tuli tuoreesta tutkimushankkeesta, jossa luotiin myös käytännönläheiset politiikkasuositukset. Olen aiemminkin jättänyt tutkimushankkeesta innoituksen saaneen aloitteen mikrobiystävällisistä päiväkotien pihoista. Tällä kertaa jättämämme aloite oli sisällöltään seuraava: ”Suomen…
-
Tampereen tiekartta hiilineutraaliuteen ja oma tieni ilmastoinnostukseen
Lähes kaikki maailman kasvihuonepäästöt syntyvät kunnissa, joten kunnat voivat monin tavoin vaikuttaa näiden päästöjen määrään. Tampereella on kunnianhimoinen Kestävä Tampere 2030 -ohjelma hiilineutraaliuden saavuttamiseksi ja tarvittavat toimenpiteet on kirjattu Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekartaksi. Tampere ja sen tytäryhteisöt ovat jo ottaneet merkittäviä askeleita ilmaston hyväksi. Näitä ovat olleet esimerkiksi meneillään oleva Naistenlahti 2 -voimalaitosyksikön saneeraus sekä…
-
Teollisuuden sähkönkulutuksen päästötavoitteeet saavutettavissa
Tavoitteet ovat koko ajan lähempänä toteutumista Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekartan teollisuuden sähkönkulutukselle asettamat päästötavoitteet ovat herättäneet keskustelua paikallislehti Tamperelaisessa. On tärkeä huomata, että tiekartassa ei vaadita tamperelaisen teollisuuden sähkönkulutuksen leikkaamisesta, vaan teollisuuden kuluttaman sähkön päästöjen leikkaamista. Tiekartan tavoitteisiin pääseminen vaatii toki mm. energiatehokkuuden parantamista, mutta erityisesti vähäpäästöisen sähkön käyttämistä. Päästöt ovat jo nyt laskeneet huomattavasti…